Tapojärvi Oy

Turvallisuuskoordinaattori, Sotkamo (Terrafame)

SotkamoJulkaistu 3.11.2026Haku päättyy 31.12.2026

Hae työnantajan sivulla (avautuu uuteen välilehteen)

Hakemus jätetään työnantajan omassa hakujärjestelmässä.

Meitä on jo yli tuhat – tule mukaan ammattilaisten tiimiin!

Haemme turvallisuuskoordinaattoria Terrafamen kaivokselle Sotkamoon.

Tule mukaan käynnistämään Tapojärven toimintaa Terrafamen kaivokselle Sotkamoon. Turvallisuuskoordinaattorina pääset työskentelemään sekä bioliuotus- että louhostoimintojen parissa. Monipuolisessa ja vastuullisessa tehtävässä kehität turvallisuuden toimintamalleja ja osallistut turvallisuuskulttuurin rakentamiseen.

Odotamme sinulta

  • vahvaa sitoutumista työturvallisuuteen sekä kykyä toimia esimerkkinä turvallisuuskulttuurin kehittämisessä
  • rohkeutta puuttua havaittuihin epäkohtiin rakentavasti, johdonmukaisesti ja ratkaisukeskeisesti
  • tehtävään soveltuvaa koulutusta sekä kokemusta työturvallisuuden kehittämisestä esimerkiksi infra-, maanrakennus-, louhinta-, teollisuus- tai kaivosympäristössä
  • kokemusta turvallisuushavaintojen, riskienarviointien, turvallisuuskierrosten tai muiden ennakoivan turvallisuustyön työkalujen hyödyntämisestä
  • hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä kykyä valmentaa ja sitouttaa henkilöstöä turvallisiin toimintatapoihin
  • aktiivista, oma-aloitteista ja ratkaisukeskeistä työotetta sekä halua kehittää toimintaa yhdessä muun organisaation kanssa

Tarjoamme sinulle

  • vastuullisen ja vaikuttavan roolin Tapojärven turvallisuuskulttuurin rakentamisessa
  • mahdollisuuden kehittää turvallisuuden toimintamalleja ja vaikuttaa niiden käytännön toteutukseen
  • kehittymismyönteisen ja asiantuntevan työyhteisön tuen
  • hyvät mahdollisuudet kehittää omaa osaamistasi ja edetä urallasi
  • osaamistasi ja kokemustasi vastaavan palkkauksen sekä kattavat henkilöstöedut

Lisätietoja tehtävästä antaa arkisin turvallisuuspäällikkö Janne Ulvinen, puh. +358 40 513 3678.

Lähetä hakemuksesi mahdollisimman pian, mutta viimeistään 31.12.2026. Aloitamme haastattelut jo hakuajan aikana ja rekrytoimme heti sopivan henkilön löydyttyä. Työt alkavat sopimuksen mukaan.

Tapojärvi on suomalainen, kansainvälisesti toimiva perheyritys, joka on erikoistunut kaivospalveluihin ja teollisen kiertotalouden ratkaisuihin. Meillä pääset osaksi joukkoa, jossa voit vaikuttaa omaan työhösi ja sen toteutustapoihin, tuoda esiin ideoitasi ja kehittää uusia ratkaisuja, jotka vievät toimintaa eteenpäin. Kasvat ja opit yhdessä muiden ammattilaisten kanssa osana yrityksen jatkuvaa kehitystä ja menestystä.

Hae viimeistään 31.12.2026

Moni työnantaja käy hakemuksia läpi jo hakuaikana.

Hae työnantajan sivulla (avautuu uuteen välilehteen)